Mitä todellisuus on?

Miten olen muuttanut tulkintaani Juicen laulusta Viidestoista Yö!

Torstai 14.2.2019 klo 21:40 - R.J.

Jostain syystä Juicen sanoitus alunperin houkutteli minua kuuntelemaan ilman tiedostettua syytä.

Olin keski-ikäinen mies, joka ihmetteli että mitä nyt – mitä se elämä oikeastaan on?

Olin aloittanut kuorossa laulamisen vaikka koulun laulunumero oli korkeintaan välttävä.
Olihan sitä tainnut tulla kokeiltaua jossain saunailloissa ja ehkä karaokessa.

Jotain siinä Juicen sanoituksessa kuitenkin oli enemmän kuin luulin vaikka olin aiemmin pitänyt häntä kevyen arkipäivän muusikkona. Niin varmaan moni muukin laillani.

Aika pian tällä aktiivisemmalla laulajan urallani tuli opeteltua sitä biisiä vähän perusteellisemmin. Aluksi sen viesti oli, että tuurijuopottelu aiheuttaa muistinmenetystä ja että se toistuu aika ajoin.

Siinä on ‘reippaan’ ja ‘rohkean ‘ miehen meno.

Voi olla että kävi kateeksikin. Olinhan kunnon mies, joka ajattelin että elämä on hyvin suunniteltuna mukavaa ja hyväksyttyä kaikkine toimimneen. Se oli opitun elämänmallin toteuttamista.

Mutta oliko se kaikin osin sitä mitä oma sisin oli? Niinpä uudelleen ja uudelleen toistettuna ‘kahden viikon unohtuneen’ tekstinpätkän takaa alkoi todentua kysymys MITÄ OLEN UNOHTANUT?

Tarina jatkuu osoitteessa http://ihmekurssi.com/category/raimon-blogi/     tai jatkosivulla

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: syyllisyys, pelko, mielenrauha, todellisuus, tulkinta, Juice ja Viidestoista yö, tuurijuopottelu

Mitä on hetkessä eläminen?

Sunnuntai 20.1.2019 klo 14:03 - R.J.

Mitä on hetkessä eläminen?

Mielen harjoituskurssit puhuvat nyt-hetkessä elämisestä! Mitä se on? Siinä ajatus ajasta on poissa eli ollaan tavallaan ajattomassa tilassa, jossa kaikki on hyvin. Meillä on mielenrauhan tila läsnä! 

Aikahan onkin mielen illuusio, jonka avulla menneisyys tuodaan nykyhetkeen ja edelleen tulevaisuusuuteen. Samalla tarttuu syyllisyys mukaan ja joudutaan pelkäämään tulevaisuutta vaikka sitä ei vielä olekaan!

 Voisimmeko luopua pitämästä aikaa todellisena. Saisimme silloin ajatella, että juuri nyt olemme tilassa, jossa voimme valita suunnan vapauteen ilman menneisyyden painolastia.

(Ihmeiden Oppikurssin herättämiä ajatuksia)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nyt-hetki, aikailluusio, kaikki hyvin, luottamus, mielenrauha, vapaus

Miten teen oikean valinnan?

Sunnuntai 29.7.2018 klo 23:02 - R.J.

Miten toimin, jotta päätökseni olisivat tuloksellisia?

Teenpä minkä päätöksen tahansa, tärkeintä on että olen luottavainen ja rauhan tilassa! Kun näin on, meidän oma sisäinen viisautemme tukee meitä! 

Siis valitsemiseni tässä maailmassa ei oikeastaan koskaan voi olla väärin, ainoastaan voin itse suhtautua omaan päätökseeni luottamuksella tai epävarmuudella!

Miksi näin on? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valinta, päätös, oikea, väärä, rauha, pelko, luottamus, epävarmuus

Mitä tarkoittaa ajatus, joka kertoo pelastuksen tulevan itseltäni!

Perjantai 13.7.2018 klo 21:47 - R.J.

Jokainen meistä toivoo mieleensä rauhaa, pelotonta levollista tilaa. Onko se mahdollista?

Olen uudelleen ja uudelleen toistanut itselleni ajatusta miten valitsen itse mieleni tilan. Voin sen opetella ja käyttää sitä. Emme ole ympäröivän maailman uhreja vaan voimme valita rauhan tilan. Sitä neuvotaan meille monin tavoin, usein emme vaan huomaa sitä tai ota mahdollisuutta todesta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauha, vapaus, rauhattomuus, sairaus, pelko

Miten käytämme mielemme viisautta?

Keskiviikko 4.7.2018 - R.J.

Miten valitsemme oikein? Ihmeiden Oppikurssi kehtottaa meitä tekemään valintoja itsessämme olevan viisauden kanssa mieluummin kuin pelkästään oman egomme kanssa. Miten tiedämme valitsevamme oikein? Siihen on vastauksena mikä on mielentilamme päätöksen jälkeen. Jos olemme rauhan tilassa asiat menivät parhaalla mahdollisella tavalla.

Käytännössä se tarkoittaa seuraavaa:

Valintatilanteessa katselemme kaikkia vaihtoehtoja ominaisuuksineen ensin ilman arvolatauksia emmekä varsinaisesti esimerkiksi kommentoi asoita eikä niiden ominaisuuksia. Emme edes itsellemme!

Tämän jälkeen annamme omalle intuitiolle aikaa ja rauhoitamme tilanteen parhaan kykymme mukaan. Annamme asian hetken vain olla.

Mielemme työskentelee avuksemme ja sitä voisi kutsua vaikka intuitioksi.

Kun palaamme uudelleen asiaan on se jäsentynyt mielessämme ja ratkaisujen tekeminen on helpon oloista. Tärkeät asiat ovat päällimmäisenä ja usein löytyy jotain mitä alunperin ei edes tullut mieleen. Mielessämme on enemmän viisautta kuin ymmärrämme! Miksi emme siis käyttäisi sitä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Intuitio, päätöksenteko, valinta, mielenrauha

Helsingin Sanomien kirjoitus Uusi mies avaa sitä ajatusta mistä nämä sivut ovat syntyneet!

Sunnuntai 1.7.2018 klo 13:26 - R.J.

Uusi mies! Mitä se on? Omien ajatusteni tavoitteena olisi olla mieleltään vapaana oleva ihminen ja siten rauhantilassa oleva iloinen lähimmäinen kenelle tahansa.

HS:n kirjoituksen otsikossa viitataan valtaan sekä ongelmaan samanaikaisesti. Miehen valta on kuvitelma, jota hän ei itse ymmärrä. Miksi mies olisi ongelma? Siksi että emme ymmärrä niitä mekanismeja, jotka ohjaavat käyttäytymistämme arjen tilanteissa. Mies ei ole sen suurempi ongelma kuin nainenkaan. Molemmat haikailevat mielenrauhan tilaa luullen samanaikaisesti, että toinen on sen este. Molemmat ovat epävarmuuden tilassa mutta eivät huomaa, että se onkin heissä itsessä eikä toisessa. Pitäisikin katsoa mikä omassa mielessä estää rauhan tilan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: roolit, yleistykset, sidonnaisuus odotuksiin, pelko, valta, mielenrauha

Mitä me etsimme jokainen päivä?

Lauantai 30.6.2018 klo 10:00 - R.J.

Me etsimme mielenrauhaa ja -vapautta. Siis olotilaa, jossa koemme kaiken olevan hyvin, jossa emme tarvitsisi mitään lisää! Onko sitä tilaa mahdollista löytää?

On, ainakin hetkittäin! Ajatellaampa vaikka lomaa tai ainakin sen alkua, jossa ei ole ajatuksena muuta kuin, että tänä aamuna herätessä ollaan ja kuunnellaan mitä kuuluu. Kuunnellaan ääniä ja sen lisäksi annetaan myös mielen olla levossa. Juuri siinä hetkessä ei ole mitään odotuksia, vain ollaan ja annetaan kaiken muun olla juuri kuin se on!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielenvapaus, mielenrauha, rakkaus, rakkauden pyyntö,

Miksi koemme tulevamme väärinkohdelluksi?

Sunnuntai 15.4.2018 klo 13:46 - R.J.

Kuuntelin tänä aamuna Kenneth Wapnikcin luentoa Ihmeiden Oppikurssista ja päällimmäisenä jäi mieleen seuraava kysymys:

Miksi koemme, että meitä voidaan kohdella väärin?

Siksi että haluamme niin! Onko tuo totta, tekee mieli kysyä!

Olemme siis valinneet itsellemme sellaisen roolin. Haluamme, siis meidän ajateltu persoona haluaa, esittää viatonta ja siirtää sillä tavalla tiedostamaton syyllisyytemme ulkopuolellemme, siis muiden, kannettavaksi. Ihmeiden Oppikurssi opettaa, että se on tarpeetonta koska voimme oppia luopumaan syyllisyyden aiheuttamista pelon reaktioista. Se tapahtuu uskaltamalla tuoda näkyviin ne syyt, jotka koemme syyllistävinä. Silloin meidän ei tarvitse olla pelokkaita siitä, että ne tulisivat näkyviin ulkopuolisten tapahtumien laukaisemina. Voisimme katsella ympärillä olevaa maailmaa rauhallisin mielin. Siis emme yrittäisi olla jotain muuta kuin oma itsemme.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syyttömyys, syyllisyys, kokemus, anteeksianto, rauhantilan saavuttaminen, pelko