Mitä todellisuus on?

Luottamus luojaamme antaa vapauden

Sunnuntai 19.5.2024 klo 14.08 - R.J.

Lottamus siihen että emme ole elämässä vahingossa antaa meille vapautta. Meidän olemisellamme on tarkoitus vaikkakaan emme sitä juurikaan ymmärrä.Jo antiikin filosofit ovat ymmärtäneet jotain siitä. Asiat mitä elämässämme kohtaamme on tarkoitettu oppiläksyiksi siihen että meidät on luotu, emme ole itse luoneet itsejämme. 

Kun elämämme aikana alamme oivaltaa että meille annetaan "vinkkejä" välähdyksen omaisesti siitä todellisuudesta, jota emme näe, annamme välähdysten ohjata ajatteluamme ja siten omaa todellisuuttamme. Konkreettisen, fyysisen, todellisuuden  tila on alati vaihteleva, muuttuva olotila. Siksi maailmaa tuntuvat ohjaavan kaikkinaiset kaoottiset tapahtumat, jotka kuitenkaan pohjimmiltaan eivät ole totta. Kun alamme antaa anteeksi ne tapahtumat, joita olemme kohtaavinamme opimme että on paljon asioita joihin ei tarvitse reagoida. Voimme luopua peloistamme vähitellen ja siten lähestyä mielenrauhan tilaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luottamus, vapaus, mielenrauha

Mistä saamme voimaa toimintaamme

Lauantai 6.11.2021 klo 20.49 - R.J.

Suurin käytettävissämme oleva voima on ajatuksemme. Siksi kannattaa harkita minne ajatuksemme suuntaamme koska juuri siellä tapahtuu kasvu ja lisääntyyminen.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ajatuksemme voima, ajatuksen suuntaaminen, luottamus,

Mikä on elämän paras perusta?

Tiistai 22.6.2021 klo 8.08 - R.J.

Voisiko elämäni jatkotarina sisältää mielenrauhan ilman selittelyä. Sisältää olemisen ilman selittelyjä, perustuen  luottamukseen.

Vaatiiko se mitään erityistä? Ei, ainoastaan olla vaatimatta erityisyyksiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tarina, luottamus, mielenrauha, erityisyys

Mitä on hetkessä eläminen?

Sunnuntai 20.1.2019 klo 14.03 - R.J.

Mitä on hetkessä eläminen?

Mielen harjoituskurssit puhuvat nyt-hetkessä elämisestä! Mitä se on? Siinä ajatus ajasta on poissa eli ollaan tavallaan ajattomassa tilassa, jossa kaikki on hyvin. Meillä on mielenrauhan tila läsnä! 

Aikahan onkin mielen illuusio, jonka avulla menneisyys tuodaan nykyhetkeen ja edelleen tulevaisuusuuteen. Samalla tarttuu syyllisyys mukaan ja joudutaan pelkäämään tulevaisuutta vaikka sitä ei vielä olekaan!

 Voisimmeko luopua pitämästä aikaa todellisena. Saisimme silloin ajatella, että juuri nyt olemme tilassa, jossa voimme valita suunnan vapauteen ilman menneisyyden painolastia.

(Ihmeiden Oppikurssin herättämiä ajatuksia)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nyt-hetki, aikailluusio, kaikki hyvin, luottamus, mielenrauha, vapaus

Miten teen oikean valinnan?

Sunnuntai 29.7.2018 klo 23.02 - R.J.

Miten toimin, jotta päätökseni olisivat tuloksellisia?

Teenpä minkä päätöksen tahansa, tärkeintä on että olen luottavainen ja rauhan tilassa! Kun näin on, meidän oma sisäinen viisautemme tukee meitä! 

Siis valitsemiseni tässä maailmassa ei oikeastaan koskaan voi olla väärin, ainoastaan voin itse suhtautua omaan päätökseeni luottamuksella tai epävarmuudella!

Miksi näin on? 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valinta, päätös, oikea, väärä, rauha, pelko, luottamus, epävarmuus

Miten käytän mieleni viisautta valinnoissani itse?

Keskiviikko 4.7.2018 klo 16.34 - R.J.

Kun kirjoitin edellisen kirjoituksen, en huomannut, että olen itse juuri sellaisessa tilanteessa, jossa voi harjoitella valintaa. Olemme etsimässä uutta osoitetta itsellemme ja vaihtoehtoja on paljon. Mikä niistä olisi oikea? Sen määrittäminen etukäteen on vaikeata. 

Nyt ajatus ohjautui kirjoitukseni perusteella siihen, että katsomme useita vaihtoehtoja. Tapa tehdä se, pitää olla juuri ilman arvolatausta, aluksi. Vain sillä tavalla kaikki vaihtoehdot tulevat näkyviin. (IOK:ssa sanotaan, että kaikki on samaa illuusiota. Siis oman mielen tekemää) Sen jälkeen annetaan mielelle l. intuitiolle aikaa. Mielenkiintoista nähdä mihin päädytään!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: intuitio, luottamus, valinta,

Rakkauden raiteilla mielenvapaus H.S.21.6.2018

Lauantai 23.6.2018 klo 14.14 - R.J.

Mitä kohden kuljemme elämässämme? Huomaamattamme kuljemme kohti suurempaa vapauden tilaa!

Se tarkoittaa, että meitä viehättää vapaus – haluamme pois pakosta. Tavalliseen elämäämme sisältyy kaikenlaista pakonomaista toimintaa, kuten vanhempien odotusten toteuttamista, opiskelua, työssä käymistä ym. Kaikkiin niihin liittyy ajatus, että ne ovat välttämättömiä toimia. Olemme jollain tavoin sidoksissa sellaiseen elämään. Se on tavallaan totta.

Voisimmeko asennoitua niihin toisin? Kyllä! - Se vaatii opettelua ja mielen muutosta! Manuela Bosco kertoo miten hänen urheilu-uraansa siivitti isän luottamus hänen kykyihinsä mutta kun isä ei enää ollut läsnä hänen piti alkaa etsiä luottamusta itse. Hän oli riippuvainen isän luottamuksesta.

Samalla tavoin Tuure Kilpeläinen on joutunut etsimään omaa luottamustilaansa isänsä jälkeen. Isä oli esimerkkinä järjestelmällisen tarkka, mutta sekään ei elämässä ratkaise.

Se, että etsimme vapautta, ei tarkoita, että emme tekisi työtä tai jotain muuta elääksemme. Mutta se tarkoittaa, että suhtaudumme asioihin eri tavoin. Emme ajattelisi niitä pakkoina,vaan mahdollisuuksina antaa itsellemme iloa ja onnistumisen kokemuksia. Meitä ei kukaan muu pakota mihinkään kuin me itse, mutta voisimme valita myös toisin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Manuela Bosco, Tuure Kilpeläinen, vapaus, luottamus, ilo,

Juuri nyt on kaikki hyvin! Mikä on sen syy?

Perjantai 14.4.2017 klo 12.53 - Raimo Julkunen

Meidän kulttuurissamme on oltu hyvin totisia. Vain tekeminen ja toiminta on ollut jotain. Aika on ollut toinen kuin nyt. On ajateltu, että on ollut koko ajan puute jostain jota saa tekemällä. ”Aina on tarvittu puuseppää” väsäämään keinua pöytää tai muuta. Nykyisin pystymme jo aika ajoin irtautumaan vanhasta ajattelumallista, varsinkin nuorempi väki!

Me luulemme, että se mitä koemme, tapahtuu uskomamme syy-seuraussuhteen tuloksena! Me emme kuitenkaan tiedä mikä se tässä maailmassa on, me vain luulemme tietävämme. Jos seuraamme esimerkiksi talousnäkymiä, niin niissä on vain odotuksia, jotka useimmiten edustavat epävarmuutta. Epävarmuus on aina mukana. Niissä varotetaan usein inflaation peikosta tai jostain muusta. Kaikki näyttävät vaarallisilta. Jokainen ennuste on varustettu ”pelon lausekkeella”.

Niinpä meidän tekomme edustavat useimmiten toimenpiteitä tavoitteita välttää jotain. Jos onnistumme, käytämme sitä todisteena omasta erinomaisuudestamme tai että meillä on ollut hyvä tuuri. Jospa olisikin niin että meille vain tarjotaan mahdollisuutta valita ajatus, joka on luottamuksen tila ja siten mahdollistaa oivallus, että se lopputulos onkin annettu meille!  

Kaiken tällaisen jälkeen voimme todeta, että juuri tänään, taas, kaikki näyttää olevan ihan hyvin. Juuri tällä hetkellä!

Emmekö osaisi iloita siitä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tekemisestä olemiseen, luulo ja totuus, tehty ja saatu, pelko, luottamus