Mitä todellisuus on?

Juuri nyt on kaikki hyvin! Mikä on sen syy?

Perjantai 14.4.2017 klo 12.53 - Raimo Julkunen

Meidän kulttuurissamme on oltu hyvin totisia. Vain tekeminen ja toiminta on ollut jotain. Aika on ollut toinen kuin nyt. On ajateltu, että on ollut koko ajan puute jostain jota saa tekemällä. ”Aina on tarvittu puuseppää” väsäämään keinua pöytää tai muuta. Nykyisin pystymme jo aika ajoin irtautumaan vanhasta ajattelumallista, varsinkin nuorempi väki!

Me luulemme, että se mitä koemme, tapahtuu uskomamme syy-seuraussuhteen tuloksena! Me emme kuitenkaan tiedä mikä se tässä maailmassa on, me vain luulemme tietävämme. Jos seuraamme esimerkiksi talousnäkymiä, niin niissä on vain odotuksia, jotka useimmiten edustavat epävarmuutta. Epävarmuus on aina mukana. Niissä varotetaan usein inflaation peikosta tai jostain muusta. Kaikki näyttävät vaarallisilta. Jokainen ennuste on varustettu ”pelon lausekkeella”.

Niinpä meidän tekomme edustavat useimmiten toimenpiteitä tavoitteita välttää jotain. Jos onnistumme, käytämme sitä todisteena omasta erinomaisuudestamme tai että meillä on ollut hyvä tuuri. Jospa olisikin niin että meille vain tarjotaan mahdollisuutta valita ajatus, joka on luottamuksen tila ja siten mahdollistaa oivallus, että se lopputulos onkin annettu meille!  

Kaiken tällaisen jälkeen voimme todeta, että juuri tänään, taas, kaikki näyttää olevan ihan hyvin. Juuri tällä hetkellä!

Emmekö osaisi iloita siitä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tekemisestä olemiseen, luulo ja totuus, tehty ja saatu, pelko, luottamus