Mitä todellisuus on?

Työn syvempi merkitys!

Sunnuntai 6.5.2018 klo 21.22 - R.J.

Mikä voisi olla työnteon syvällisempi merkitys kuin pelkästään ulkoinen tulostavoite?

Tämä kysymys nousi itselleni esiin 5.5.2018 kun Helsingin Sanomien pääkirjoitus arvioi sivistyksen, teknologian ja työn suhdetta.

Koko elämä on arvoitus ja mitä meille täällä tapahtuu tuntuu tapahtuvan ilman meidän omaa vaikutustamme. Niin se ei kuitenkaan ole, vaan tapahtuu se mihin kohtaamisemme toisten kanssa meidät johtaa. Kohtaaminen on kommunikointia ja siihen käytetty aika työstää meidän mieltämme. Ehkä sitä voisi sanoa sivistymiseksi. Sitä tapahtuu muuallakin kuin varsinaisissa oppilaitoksissa – kaikki tunnemme ihmisiä, joiden koulutus on vaatimaton, mutta asenne asioihin sivistynyt.

Tehokkuuden vaatimus pyrkii lyhentämään kohtaamisten kommunikointia tehokkuuden nimissä ja siten estää meitä syventymästä omaankaan mielen-maailmaamme, jonka perusteella teemme valintoja.

Siksi olisi tärkeä nähdä työtilanteet erinomaisena kouluttautumismahdollisuuksina. Se on vähintään yhtä tärkeätä meidän mielenhyvinvointimme kannalta kuin taloudellinen tehokkuus. Me saisimme silloin arkipäivässämme työstää mieltämme, emmekä joutuisi hakemaan aina ulkoista asiantuntija-apua. Voitaisiin sanoa että se on tehokasta kun mielemme hoituu tavallisessa arkipäivässä.

Näin voi sanoa, että yksi työn syvemmistä merkityksistä on mielemme hyvinvoinnista huolehtiminen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, työn merkitys, teknologia, mielenterveys, hyvinvointi, tehokkuus